NuklearSummer 24.5.2003

Kerhomme kevaan 2003 tapahtumaksi muodostui jo perinteinen (ts. tehty ennenkin, vrt pikkujoulut) Nousuilta. Nousu on taman kokoiselle tapahtumalle ideaalinen paikka sijaintinsa vuoksi - joskin tila itsessaan ei ole se paras mahdollinen. Meilla oli kuitenkin Nousun vaesta hyvat kokemukset viime kerrasta, joten se oli selva valinta.

Alkuarpomisen jalkeen alettiin katsastaa esiintyjia ja homman teemaa. Olin kaynyt hortoilemassa Amoralin keikalla Semifinalissa joskus syksylla ja ilmaissut kavereille jotain sekavaa molinaa siita miten hyva bandi he olivat livena ja etta olisi kiva kuulla meidankin kemuissa soitantaansa. No, eikun aijien demo saunailtaan mukaan ja hallitus oli ihan myyty. Vahan myohemmin keksittiin hyvin humalaisena hetkena puolivitsina etta helvetti, Heavy Metal Perse olisi aarettoman hieno saada soittamaan meidan tapahtumaan. Muutaman koukeron kautta tama sitten realisoitui, ja itse pidan HMP'n tuomista helsingin keikkalavoille kerhomme vuoden kulttuuritekona ;) Hallitusheebomme Miika on Seipaan entisia jasenia, ja sita kautta keihasmiehet saatiin soittamaan.

Pienoista aikataulusta myohastymista ja ikkunoista tulvivaa ylimaaraista valoa lukuunottamatta tapahtumaa voitaneen pitaa onnistuneena.. mita nyt jotain rumpumikkeja hajoili ja yollinen roudaus olisi voinut menna paremmin. Lisaksi perinteiset eli kalja olisi saanut olla halvempaa, koysi pidempi ja katto korkeammalla.. mutta ehka sitten ensi kerralla. Varsin hauskaa oli, toivottavasti tulevatkin tapahtumat ovat yhta hilpeita. Iso kiitos esiintyjille, Nousun vaelle ja tyohon osallistuneille kerholaisille - ja ennenkaikkea yleisolle! Ensi kertaan..

- Matti, sihteeri

sanottua

Selasin imperiumi.net'n message boardin lapi etsiessani jotain kommenttia tapahtuneesta, ja ilokseni havaitsin etta yksittaisia soraaania lukuunottamatta kaikilla oli tainnut olla kivaa. Artistit saivat ansaitut kehut, hieno homma! Ilahdutti sekin ettemme mekaan jarjestajan ominaisuudessa jaaneet paitsi.

"Ihan loistava meininki. Kiitoksia HEAVY METAL PERSE ja järjestäjät!"

"Juu, ei voi kyllä muuta sanoa kuin että perkeleellisen iso KIITOS kaikille paikalla olleille sekä Mökälle, Seipäälle ja Amoralille! Hauskaa oli ja yleisö oli uskomaton."

"Amoral kiittää HEAVY METAL PERSETTÄ, SEIVÄSTÄ ja järjestäjiä sekä historiansa ensimmäistä stage-daivaajaa!"
(toim. huom. haha :))

jotain kuvia

roudailua siina kuuden kieppeilla.. sumua alko pukkaamaan.

pusarin vetelya laiturilla amoralin soundcheckin aikaan hallituksen kesken.

Katso myos Poltsin kuvat 777-team'n saitilla taalta.

jotain videoita

.. tulee vaiheessa jahka saadaan ulos kamerasta. RSN..